tiistai 30. huhtikuuta 2013

Pienen tauon jälkeen



   Mietitytti tässä yksi päivä koulun keittäjien ammattitaito. Ruokana oli lihapullia, jotka - ainakin yleisen käsityksen mukaan - sisältävät sipulia. Varmistin siinä keittäjältä, että onko nämä sipulittomia vai onko minulle erillinen ruoka, joka yleensä on ollut lihapullapäivänä. Keittäjä vastasi: "enpä enää muista mitä ne sisältää, ei niissä pitäisi sipulia olla kuin mausteena" ja käänsi selkänsä. Mie äimänä sitten otan ruokaa lautaselleni ja pöydässä halkaisen pullan joka sisältää sitä itseään - sipulia. Mietin, että mitä jos esim. pahasti pähkinä-allergiselle sanoisi noin. Ota vaan siitä ja kokeile saatko anafylaktisen reaktion.
Nyt on unohtunut ottaa enemmän kuvia kouluruuista, mutta tässä taas parilta päivältä kuvia.





Viime perjantaina oli ruokana broilerinjauheliha lasagnea. Omassani oli todella omituinen sivumaku, jonka ei pitäisi kuulua lasagneen. Annoin luokkakaverin maistaa ruokaani ja se sivumaku ei siis ollut oman mieleni tuotetta. Onneksi lohkoperunat taas pelastivat päiväni.

Eilen oli ruokana perunaa ja palapaistia. Kastikkeeni oli hyvin aneemisen oloista vesiliemineen päivineen.
Kalapullat on miun mielestä aina jotenki epäilyttäviä. Sinne sekaan siis jauhetaan ihan koko kala? Nämä kalapullat eivät ainakaan loistaaneet erikoisuudellaan.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Alkusanat

Ihan aluksi kerron miksi päätin perustaa blogin ja vähän pohjustan sitä, miksi haluan laittaa kuvia kouluruuastani nettiin. Syy on yksinkertainen: olen yliherkkä sipulille. Siispä koulussa ruokaillessani en syö "tavallista" ruokaa vaan toista, ruoka-allergisille tarkoitettua ruokaa. Tämä sama ruoka siis käy niin papu-, herne-, ananas-, tomaatti- ja vaikka mille muille allergisille. Toisinsanoen ruoka on hyvin yksinkertaista useimmiten ja sitä sovelletaan hyvin mielenkiintoisesti. Eräänkin kerran ruokalistan mukaan oli hernekeittopäivä, niin allergisilla olikin broilerikeittopäivä ja näitä riittää.
   Sitten jos joku sanoo, että älä ota sitä ruokaa jos et pidä siitä. Tässäkin on oma ongelmansa, koska en voi ottaa itse sitä ruokaa. Siinä kun muut oppilaat ottavat ruokansa astiasta, minä jään jonon tukkeeksi, koska joka kerta minun ja muiden allergisten täytyy kysyä onko kyseisessä ruuassa sipulia tms. (sitähän ei voi merkitä lapulla erikseen) ja odottaa vastausta (monesti keittäjä ei edes tiedä mitä ruoka sisältää ja kysyy toisilta keittäjiltä) ja sitten ojentaa lautanen keittäjälle, joka käy hakemassa ruuan lautaselleni. Ja perääni on tietysti kertynyt närkästyneiden ja nälkäisten oppilaiden jono.
   Jokatapauksessa, nauttikaa!

Tässä hieman kuvia aikaisempien viikkojen annoksista:
Tässä siis broilerikastiketta ja maissia. "Oikeana" ruokana olisi ollut currykanaa.


Jauhelihakastike on todellakin jauhelihaa ja jotain hyytelömäistä vesikastiketta.


Tässä tämän päivän ruokasaldo. Lohkoperunoita oli tarjolla periaatteella "se, joka kerkeää niitä ottaa, saa syödä". Jäin toivomaan, että niitä olisi ilmestynyt enemmän, mutta se toive jäi toiveeksi.